Ihan ok - tällaisena

Viikonloppu oli ja meni. Näin jälkeenpäin ajateltuna taisimme viettää aikaa työleirillä! Taas!! Lauantaiaamu ei ehtinyt pitkälle, kun jo isäntä alkoi kiinnittää hyllyjä pakettiautoon takaisin. Enää ei tässä perheessä muuteta mihinkään! Tai niin ainakin hän olettaa...ehkä voisi hiukan syksyisten sateiden alettua siivota vaikka alakerran varastoa =) ja tehdä sellaisia kivoja kuormia kirpputoreille ja kierrätykseen...ehkä. Pian oli vuorossa autojen imurointia ja pesua. Naureskelin pihalla puunoksia ja mätiä omenia kerätessäni, että niin ne kaikki nyt husaa autojen kimpussa: tyttö imuroiden omaansa ja isä kantaen työkalujaan autoon. Suloista ja söpöä! Jos nyt ajattelet, että eihän autojen peseminen ja puunaaminen sekä roskien kerääminen pihasta ole mitään! Leiri jatkuu: lakanat vaihtoon, pesukoneeseen ja Rauli-myrskyn riepoteltavaksi narulle kuivumaan. Nälkähän jo tässä vaiheessa alkoi minuakin muistuttaa, joten tein lasagen uuniin ja pullataikinan nousemaan. Sitten jatkettiin imur

Yksi pieni poika lensi pesästä Turkuun reilu kaksi viikkoa sitten =( Sprintteri kun on, niin ilmoitukset ja päätökset ovat nopeita. Kuulin asiasta reilu kolme viikkoa ennen muuttoa ja sopeutumisaika ainakin näin äidille oli aivan liian lyhyt.  Kuinka vaikeaa onkaan katkaista se viimeistä edellinen säie napanuorasta? Viimeinen toivottavasti pysyy kiinni kuolemaani saakka. Tunteiden pyörremyrskyt ovat velloneet heinäkuusta saakka. Yritän hillitä tunteitani viimeiseen saakka, mutta kun olen vain ihan tavallinen ihminen, en millään aina onnistu. Huoli, pelko, onni lapsen puolesta, huoli, pelko, onni....vuorottelevat inhottavalla tavalla.  Mieleeni on niin jäänyt pojan sanat: äiti raivaan tässä tietä toisille lähtijöille, heidän kohdalla se on sitten paljon helpompaa! Niin kolme kertaa vielä saan kantaa iloa ja surua yhtäaikaa sydämessäni. Mikään maailmassa ei valmista meitä vanhempia lapsen muuttoon kotoa!!! Silloin, kun lapsi on pieni, tuntuu kuin olisi käytettävissä