Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2014.

Paluu 80-luvulle bileisiin

Kuva
Saimme osallistua viime viikonloppuna grillibileisiin, erään nuoren miehen 40-vuotis juhliin! Juhlissa oli todellista tunnelmaa! Iloisia, kauniita ja hyvin käyttäytyviä ihmisiä, osan tunsimme ennestään, loppuihin tutustuimme illan aikana.  Ajatuksissani palasin nuoruuteeni, 80-luvulle. Silloin tapasimme juhlia samalla tavalla ystäviemme kanssa. Nyt vain poikkeuksena oli, että paikalla oli enemmistö pariskuntia lapsineen. Lapsia oli melkoinen lauma, taisi enimmillään olla 20 vipeltäjää ikähaarukassa 4-16 vuotta. Paikalla oli myös 2-4 koiraa... Olin iloisesti yllättynyt, kun saimme kutsun näihin juhliin! Isäntäväki oli meille tuttu, mutta päivänsankari ei. Viikonlopun aikana tuokin asia sai uuden käänteen. Olipa virkistävää tutustua uusiin ihmisiin, kuulla uusia tarinoita ja nauttia siinä sivussa kauniista ilmasta, hyvästä ruoasta ja juomasta, musiikista, ihan kaikesta! Olin sydämmestäni otettu seuratessani itselleni vieraiden ihmisten ponnisteluja päivänsankarin ilahduttamiseksi,

Aamun nojatuolikirkon herättämiä ajatuksia

Kuva
Olen ottanut tavakseni kuunnella ja katsella näin tiistaiaamupäivisin televisiosta jumalanpalvelusta. Tänään oli vuorossa nojatuolikirkko ja aiheena lähimmäinen. Raamatunkohtana luettiin meille kaikille tuttu kertomus Laupiaasta Samarialaisesta. Jäin miettimään, kuinka moni meistä olisi valmis ottamaan luokseen lyödyn ja hyljeksityn ihmisen - vieraan? Vai toivommeko vain, että joku toinen huomaa, toimittaa hoitoon tai edes tekee jotain? Pelkään, että maailmamme on raaistunut ja muuttunut niin itsekkääksi, että emme ole valmiita auttamaan ilman , että auttaminen huomataan ja huomioidaan erityisesti (esimerkiksi lehdistössä/televisiossa). Ohjelmassa virassa oleva pappikin ajatteli, että on sosiaalityöntekijöiden ja alan ammattilaisten asia tehdä jotain ihmisen hyväksi - ei hänen. Minua ainakin alkoi pelottaa! Entä jos kaadun, lyön pääni, menetän tajuntani ja kukaan ei auta minua? Entä jos lapseni on hädässä, eikä kukaan aikuinen ole valmis pysähtymään - auttamaan? Entä jos kohta

Lohtua etsimässä tähän kylmään kesään

Kuva
En voi sanoa, etten muistaisi tällaista kesää. Noin 35 vuotta sitten, oli myös kylmää:pikkuveljeni oli Naumissa purjehdusleirillä, joka muuttui lumisotaleiriksi. Lapsilla oli tietenkin vain kesävaatteita mukana (alkukesä oli ollut erityisen lämmin), se ei kuitenkaan menoa haitannut, kaikki kuivat vaatteet vain päälle  ja menoksi. Muistelen heillä olleen ihan "kivaa", ainakin erilaista, tuon  leirin aikana. Se oli vain asenteesta kiinni, viihtyminen ja hauskuus! Kotiin soitettiin ja pyydettiin lisää vaatteita. Kenellekään ei tullut mieleenkään lopettaa leiriä kesken, ilmaan vain piti sopeutua. Niin se on nytkin. Pipo päähän ja käsineet käteen, jos paleltaa. Villasukat jalkaan ja uni maistuu paljon paremmalta, kun ei palele. Ulkoilla siis voi, nukkua voi jopa paremmin hiukan viileässä ja ruoalla voi lämmittää itseään sisäisesti. Ehdottomasti asennekysymys! Olen polttanut kynttilöitä sekä sisällä että ulkona. Pian täytyy täydentää varastoja. Kynttilöiden lepattav