Paluu 80-luvulle bileisiin

Saimme osallistua viime viikonloppuna grillibileisiin, erään nuoren miehen 40-vuotis juhliin!

Juhlissa oli todellista tunnelmaa! Iloisia, kauniita ja hyvin käyttäytyviä ihmisiä, osan tunsimme ennestään, loppuihin tutustuimme illan aikana. 

Ajatuksissani palasin nuoruuteeni, 80-luvulle. Silloin tapasimme juhlia samalla tavalla ystäviemme kanssa. Nyt vain poikkeuksena oli, että paikalla oli enemmistö pariskuntia lapsineen. Lapsia oli melkoinen lauma, taisi enimmillään olla 20 vipeltäjää ikähaarukassa 4-16 vuotta. Paikalla oli myös 2-4 koiraa...

Olin iloisesti yllättynyt, kun saimme kutsun näihin juhliin! Isäntäväki oli meille tuttu, mutta päivänsankari ei. Viikonlopun aikana tuokin asia sai uuden käänteen. Olipa virkistävää tutustua uusiin ihmisiin, kuulla uusia tarinoita ja nauttia siinä sivussa kauniista ilmasta, hyvästä ruoasta ja juomasta, musiikista, ihan kaikesta! Olin sydämmestäni otettu seuratessani itselleni vieraiden ihmisten ponnisteluja päivänsankarin ilahduttamiseksi, olihan hänellä takan elämänsä rankin vuosi ja nyt oli tarpeen saada täydellinen suunnanmuutos herttaiselle miehelle.

Sanoinkin miehelleni, että vietimme juuri viikon loman 48 tunnissa. Lomaan kuuluu itkua naurua, ruokaa ja juomaa, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, rakkaista rakkaimpia. Niin oli noiden tuntien aikana! Ehkäpä koko kesän parasta virkistystä sielulle ja ruumiille!


Juhlien jälkeen oli ihana herätä aamulla auringonpaisteeseen ja ajatukseen, ettei tarvitse lähteä minnekään. Voimme viettää vielä tämän päivän nauttien toistemme seurasta, hyvästä ruoasta, lapsista ja muistoista, joita eilisen illan aikana mieliimme piirtyi. Tuntui mukavalta pitkästä pitkästä aikaa jutella niitä näitä, kerrata eilisen huippukohtia ja vähän vielä vanhempiakin sattumuksia auringon lämmittäessä ja kevyen tuulen viilentäessä meitä. 
Parasta päivässä taisi kuitenkin olla, kun kaikki otimme yhdessä pienet päiväunet, kuuden aikaan illalla! Aurinko oli sekoittanut kellomme ihan täysin. Päiväunien jälkeen on kahvien vuoro, eikö vain? Oli sitten kello mitä tahansa!
Kahvia ja iso kasa jäätelöä, suosiomme oli taattu ainakin pienentyneen nuorison keskuudessa: jäätelöä sai syödä niin paljon kuin vatsaan mahtui!
Ruokaa söisimme sitten myöhemmin...  

Hyviin ihmissuhteisiin kuuluu läsnäoloa, ratkaisuja ja onnellisia päätöksiä. 
"Antaessaan saa ja etsiessään löytää"- on tänäänkin niin totta. Muistelen tätä viikonloppua talven kylminä pakkaspäivinä (toivottavasti niitä saamme) päälimmäisenä positiivisuus, ilon ja onnen löytäminen pienistä asioita.

Samalla tunnen kiitollisena myös oppineeni jotain: jos ei elämä muuta ole opettanut, niin ihan varmasti kulkemaan hitaammin ja kuuntelemaan lähimmäistä. Opettaen samalla myös kunnioittamaan ja joskus hiukan "uhrautumaan" toisen hyvinvoinnin puolesta. Sain viikkonloppuna todistaa uhrautumista parhaimmillaan ja huomata, että vanhanaikaista pyyteetöntä auttamista löytyy vielä - onneksi!

Aikaisemmin jo kadonneeksi luulemani "koko kylä kasvattaa"-ajatus, sai viikonlopun aikana vahvistuksen olemassaolostaan. Kolmen perheen kesken lapset saivat juosta talosta taloon: katsella yhdessä elokuvia, syödä herkkuja ja vähän ehkä tylsää ruokaakin, uida, pyöräillä ja hengailla. Vanhempien silmät selässään, kuitenkin vapaudestaan nauttien. Puoli yhdentoista aikaan illalla saimme huudella laumaamme kotiin päin, he olivat laiturilla hyppimässä vielä Päijänteeseen nauttien lämpimästä ja pimenevästä kesäillasta. En voinut olla vihainen: olin onnellinen kaikkien lasten puolesta; näistä hetkistä tehdään muistoja, jotka kantavat vielä pitkälle ja suhteita, joiden avulla selviää aikuisuudesta.

by Juha Huusko

Kaikenlaisten sattumusten kautta johtopäätöksenä mielessäni on taas, että maailmassa on niin paljon hyvää. Meidän vain täytyy nähdä, kuulla ja kokea - antaa itsellemme mahdollisuus. Joskus kompuroiden, mutta aina tietoisena siitä, ettemme ole yksin, aina on joku joka kantaa!