Ihan ok - vuosien jälkeenkin

Julkaisin viimeisen blogitekstini vuonna 2016.

ELÄMÄ otti minusta tiukasta kiinni marraskuussa 2016 ja pyöräytti kaiken päälaelleen.

Massiivinen veritulppa molemmissa keuhkoissa Ison Omenan parkkihallissa, muuta ei sitten tarvittukaan! Sen jälkeen olen taistellut anemiaa, väsymystä, yhtä uutta veritulppaa ja mahdotoman kovaa kipua vastaan. Onneksi HUSin alueella apua löytyy! Kiitos kaikille minua hoitaneille: nyt tuntuu siltä,että vielä kun väsymyksen voitan, niin kahdeksan pilleriä aamulla ja kolme illalla, pitävät minut ainakin toistaiseksi elämän kirjassa kiinni.

Ei onneksi aina vain huonoa, vaan oikeasti jotain hyvää on tapahtunut paljon!

Lapset tai oikeastaan jo nuoret aikuiset ovat löytäneet kaikki itselleen jo mielenkiintoisia raiteita, joita pitkin voivat elämää alkaa rakentaa. On ihanaa, kun pienet palleroni suunnittelevat jo kaikenlaisia ihania juttuja, joita tekevät sitten kun....

Ilman ihania naapureitani, läheisiä ystäviäni ja perhettäni, en olisi jaksanut pysyä positiivisella mielellä. Näinä vuosina olen oppinut nauttimaan juuri siitä hetkestä, jota elän. Kivusta on tullut kaveri, joka ei aina ole se paras sellainen, mutta jotenkin sen kanssa olen oppinut elämään. Vaatimukset itselle ovat vähentyneet ja paljon osaan jo antaa anteeksi, paljosta vielä vihastun, kun en vain pysty.

ELÄMÄ antaa paljon ja ottaa paljon, mutta parasta tässä kaikessa on jatkuvuus... yksi jos toinen on kasvanut niin isoksi, että tiedän siipien kannattelevan ja tiedän, että heillä on hyvät eväät elämään.


Äiti on paikalla odottamassa, toivomassa, tuntemassa ja iloitsemassa pienistä ja suurista asioista, ihan niin kuin tähänkin asti.