Minne polkuni vie?

 

 


Tämä kaunis portti koivukujineen on aamulenkkini varrella.
Olen jo pitkän aikaa ihaillut sitä ja ajatusta menneestä...

Portti ja polku eivät johda enää minnekään. Miltä onkaan tuntunut hänestä, joka on viimeisen kerran sulkenut portin takanaan ja lähtenyt kulkemaan uutta, tuntematonta kohden?

Samanlainen tunne minulle syntyi taas kerran, kun lähdimme perheeni kanssa käymään Vääksyssä, Asikkalassa. Ajatukset, joita mieleeni pulpahteli ennen ja jälkeen tuon matkan, eivät kaikki olleet niin mukavia. Kuinka ihanaa olikaan muistella kihlajaisia, häitä, lasten syntymiä ja synttäreitä. Unohtamatta kaikkia pieniä mukavia sattumia matkan varrelta... 

Miksi mieleen kuitenkin pyrkii sairastumisia, menetyksiä ja murheita - mitä lähemmäksi Lahtea ja Vääksyä tulemme? Miksi mieli ei ole armollinen ja anna vain ihanien ja voimaa antavien muistojen tulla mieleen?

Tämä portti, Soukanrannalla, tuo mieleeni myös noita käännekohtia. Aikoja, joista en pääse irti, vaikka kuinka haluaisin. Haluaisin niin kovin sulkea joitakin portteja...

Pyysin tytärtäni kuvaamaan tämän portin nyt keväällä ja uudelleen sitten kesän saadessa luonnon portin ympärillä valtaansa.  Paljaus, harmaus ja loppumattomuus peittyy kesällä kauniiseen vihreyteen - uuteen elämään, uusiin alkuihin. Elämään, toivoon ja tulevaisuuteen.

Uusia alkuja meistä jokainen taitaa tarvita säännöllisin väliajoin. Menneestä on irrotettava otteensa ja nostettava katse kohti tulevaa - uusia haasteita odottaen ja toiveita toivoen.

Äitinä ja vanhempana sekä naisena olen lähestymässä tienhaaraa...pian on irrottamisen aika!
Kaksi vanhinta ovat jo valmiita lentoon ja nuoremmat ottavat heitä kovaa vauhtia kiinni. Viikonloppuna kuulin toiseksi nuorimmaltani kohteliaisuuden, jollaista en ole pitkään aikaan kuullut: olen silti vielä tarpeellinen, vaikkakin jo hiukan höpsö!

Entä aikuisena naisena? Mitä minulle on vielä varattuna tässä maailmassa?
Uskon ja hartaasti toivon, että minua odottaa portti - avattavaksi. Varmasti vielä löydän jotain uuttaa ja innostavaa.

Minne polkuni minut vie? Matkaa ja portteja on toivottavasti vielä jäljellä. Toivon, niin kuin meistä varmasti jokainen, enemmän onnellisia hetkiä kuin...