Rahkapiirakkaa ja pupuja

Voi tuota valon ihanuutta!

Pitkän ja pimeän talven jälkeen sitä innostuu kaikesta valosta aivan suunnattomasti.
Olen innokkaana haravoinut nurmikon, poistanut puista tippuneet oksat ja tutkinut mahdolliset nousevat sipulikukat. Raparperikin on jo ihan hitusen mullan pinnalla... Sipulikukkien alkuja on siellä täällä pienessä pihassamme. Istutimme ne kyllä kauniisti kukkapenkkeihin, mutta pieni karvainen kaverimme on ehkä hiukan myös itse tehnyt istutushommia. Varsinkin pallon kokoiset sipulit löytyvät keskeltä nurmikkoa. Varmasti hauskan näköistä, kun pian törröttää tulppaani siellä ja toinen täällä! Taiteellinen vaikutelma tai Feng Shui taitaa olla melkoinen =)


Pääsiäisen lähestyessä on ihana tehdä rahkapullia pienellä twistillä.
Tällä kertaa laitoin perinteiseen rahkamassaan limen raastetun kuoren ja mehun. Ihanan raikkaita pullia sain aikaiseksi! Olen ihastunut pehmeään rahkaan, hiukan miedomman makuiseen ja kermaiseen. Ilokseni söivät tällä kertaa lapsukaiseni ja mieheni rahkapullia hymyissä suin. Eivät jääneet minun etuoikeudekseni. Hyvä niin!

Luulin aikaisemmassa elämässäni olevani vannoutunut Vesijärven ja Päijänteen tuijottaja...nautin veden liplatuksesta ja pilvien kuvastumisesta veteen. Luulin, ettei parempaa voi olla olemassakaan.

Merelle olen menettänyt sydämeni. Maininki on niin erilainen kuin sisävesillä. Meren liike on jotenkin paljon hitaampaa, rauhallisempaa, majesteetillisempaa. Ainakin näin kauniina tyynenä päivänä! Onneksi ympärillämme on paljon kaunista katsottavaa, pääkaupunkiseudullakin. Odotan lämpöisiä päiviä, kun uskallan istahtaa penkille tai kivelle ja vain tuijottaa merta...antaen ajatuksen lentää tai olla lentämättä - ihan miten vaan! Eväiden - kahvin, nauttiminen meren äärellä on mielettömän rentouttavaa. Sitä odottaen!

Kevään ensimmäinen retkemme koirapuistoon, Rajasaareen, oli yhtä riemastuttava kuin aina aikaisemminkin. Hugon hännästä kuvastui aluksi jännitys, mutta sopivan ystävän löydyttyä rentous ja ilo paistoi koko pienen koiran kehosta! Karvoja myöten. Väsynyt, mutta niin onnellinen mäykkis, uneksi vielä illalla ensimmäisestä retkestämme viikset vipattaen. Olisi niin paljon opittavaa tuon pienen eläimen ilosta. Pienet asiat tekevät Hugon ikionnelliseksi pitkäksi aikaa...

Kaivoin jo tänään pääsiäiskoristeet säilöistään...
Kuinka ihanalta tuntuukaan pukea kotia kirkkaisiin ja vaaleisiin sävyihin. Kevät tulvahtaa tännekin auringon paistaessa (likaisista) ikkunoista!

Pupujen myötä vanhoihin huonekaluihin tupsahtaa ripaus nykyaikaa... Kaverukset saavat tämän kevään aikana toivottaa ystävät ja tuttavat tervetulleiksi meille! Kunhan vielä saan kylvettyä hiukan ohran siemeniä kaveriksi, on asetelma täydellinen. Mielestäni.

Auringon valo ja valkoisuus...koirallisen lapsiperheen kauhistus!Vaikka lapset alkavat olla jo melko isoja, löytyy sormenjälkiä kummallisista ja odottamattomista paikoista. Onneksi tassut ja kuono ovat tuoneet pienen lisän...pakko ajatella näin, sillä muuten saattaisi pääni haljeta! Vaikka kuinka yrittäisi tassuja pyyhkiä ja pestä, niissä tuntuu olevan ainakin vähän mutaa ja hiekkaa. Valkeahkosta (ennen varsin valkoisesta) sohvasta näkee näin auringon säteiden valossa koirulin istumapaikat... Onneksi on pestävät kankaat =)

Taitaa myös ikä tuoda armeliaisuutta - en ihan jaksa pingottaa niin paljon kuin joskus ennen! Kankaiden piti vielä muutama vuosi sitten olla tahrattomia. Hiukanhan se oli haasteellista vilkkaan lapsikatraan kanssa, mutta pesin, pesin ja pesin... Nyt en pese kuin kerran vuodessa...kesän tullen! Ihan selvä merkki järjen lisääntymisestä, vaikka aivosolujen tuhoutuminen on ollut jo hyvin kauan käynnissä =)

Vanhassa vara parempi!
Tämän kevään aikana olen saanut löytää ja ostaa taas kauniita, vanhoja Arabian astioita kokoelmiini. Tosin näistä viimeisistä löydöistä on tullut meille todellista arjen antiikkia. Minusta on ihana kattaa nämä vanhat astiat varsinkin päiväkahville...

Joskus nuorempana ajattelin, etten koskaan hanki itselleni mitään vanhaa, ruskeahkoa tai kukallista... No, nyt näitä kaikkia löytyy! Vieläpä ihailen niitä vanhan kaapin päällä hymyssä suin - ajatellen kuinka mieli muuttuu! Nuorempana sitä haluaa olla niin kovin erilainen kuin edelliset eläväiset... Tänään saan olla kiitollinen äidilleni, joka on hiljaa hivuttanut mieleeni kunnioituksen myös vanhaa ja kaunista kohtaan! Uusia unohtamatta!