Uuden alkua

Pian on aika uuden!

Pahnan pohjimmainen lähtee reilun viikon päästä jo yläkouluun! Voi kuinka aika on rientänyt...

Vastahan tuo oli vielä niin pikkuinen, nyt pitkän hiuskea honkkelo - yläkoululainen =)

Kesän aikana olen saanut tutustua ja rakastua lisää pienimmäiseen. Hän on kerta kaikkiaan niin suloinen - äidin tietenkin kuuluu sanoa näin, mutta kahdestaan ollessamme hän on ollut niin erityisen suloinen. Kunpa vain säilyisi sellaisena!

Tämä kesä vain (kuten olen aikaisemmin kertonut) on ollut Konstan ja minun aikaa. Kolme vanhempaa on ollut enemmän ja vähemmän pois, meille kahdelle on jäänyt yhteistä aikaa runsain mitoin.

Rauhallisten aamujen, yhteisten lenkkien, ruokailujen ja lötkötttelyhetkien aikana on nuorimmaisestani kuoriutunut melkoinen pulputtaja. Hän on kerrankin saanut äänensä kuuluville, ilman sen suurempia keskeytyksiä. Olen saanut kuulla mukavia juttuja, haaveita ja ajatuksia nuoren miehen elämästä. Saan olla aivan erityisen onnellinen näistä yhteisistä päivistä, ne taitavat olla vähenemään päin!

Ympärilläni kuulen ja itsekin sorrun valittelemaan tätä Suomen vallitsevaa ilmastonalaa!

Kuitenkin, kun katselen nappaamiani kuvia luonnosta, kaupungista, kukista ja ihmisistä, kovin ovat aurinkoisia ja valoisia. Olisiko kuitenkin hiukan asennekysymys tämä tämänvuotinen kesä?

Oikeanlaiset vaatteet ja aatteet auttavat varmasti löytämään valoa, lämpöä ja energiaa tämmöisestä hiukan viileämmästä ilmastosta tällä kertaa.

Onkohan se niin, että koskaan ei ole hyvä?

On liian kuuma tai kylmä?

Liikaa aurinkoa tai liikaa vettä?

Liikaa asfalttia tai hiekkaa?

Vai voisiko sitä ajatella, että parempi ottaa kaikki mahdollinen irti vallitsevasta tilanteesta ja  ilmasta, tehdä ratkaisuja sen mukaan? Olla onnellinen ihan vain siitä, mitä meille on tällä kertaa annettu?

Veisiköhän sellainen hiukan pidemmälle? Olisinkohan piirun verran onnellisempi, tasapainoisempi ja rennompi? Jos yrittäisin löytää kaikesta jotain hyvää????

Muutama päivä sitten istuin ja odottelin autossa Helsingin Kalliossa poikaani, katsellen ympärilläni olevaa kaupunkiluontoa...tai mitä sitä kivitalojen läheisyydessä nyt on...Huomasin ajatelevani, kuinka onnekkaita me olemmekaan: pilvenpiirtäjät eivät peitä meiltä aurinkoa, vaikka saammekin etsiytyä kadun varjoisalle puolelle...porttien ja ovien pielissä on kauniita kukkaistutuksia, eikä niitä ole kukaan turmellut, taivas on sininen, parvekkeet ovat ihanan pyöreäkulmaisisa, talot iloisen keltaisia...

Niin monta onnellista ajatusta pienessä hetkessä!

Syksyn saapuminen on myös ihanaa!

Saan vielä kaupoista ihania suomalaisia tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja juureksia. Sienet ja marjat alkavat olla pian parhaimmillaan.

Voiko olla parempaa kuin kanttarellikastike ja uudet peruna??? Mielestäni ei voi.

Syksyn tullen on taas lupa kääriytyä viltin alle villasukat jaloissa, polttaa kynttilöitä ja nauttia hämärästä, joka jo pian laskeutuu iltoihimme.

Asenne ratkaisee! Ihanaa oli tämä kesän viettokin, mutta ihan yhtä ihanaa on tiedossa: uudet opettajat, koulukaverit,  Milanon  ratamelonnan MM-kilpailut, uudet työtehtävät, syksyn saapuminen...

Onneksi mikään ja kukaan ei ole pysähtynyt paikalleen. Uudessa on mahdollisuus, joka kannattaa ja pitää käyttää hyödyksi, sitä voi vaikka yllättyä iloisesti!

Vielä on kesää kuitenkin jäljellä! Nautitaan jokaisesta lämpösäteestä, vesipisarasta sekä tuulesta että tyvenestä.

Pienistä asioista löytyy onnen hippuset =)

Tänään kannattaa ihan varmasti nauttia auringon lämmöstä, mitä ehkä jossain päin Suomea on tarjolla - meillä niin ainakin on.