Seitsemän vuotta

-
Olen tämän elämäni aikana saanut joka kevät naureskella omalla rakkaalle miehelleni, kun tämä höperöityy aina kevään tullen. Mitä enemmän valoa, sitä enemmän hänellä on virtaa! Tammikuun pakkaspäivinä se yleensä iskee....

Vanha sanonta "sen edestään löytää, minkä taakseen jättää" on todellakin toteutunut. Nyt minun täytyy tunnustaa, etten ole vielä koskaan ollut näin höperöitynyt valosta, lämmöstä, kevään tuoksuista ja lupauksesta kesästä.

Tänään aamulenkillä Hugon kanssa mieleeni jäi ajatus kesän odotuksesta, siitä mitä kaikkea ihanaa ja hyvää kesä voisi ja voi tuoda. Epärealistinen ajatukseni jäi tuonne mielen takaporteille pyörimään, aivan epätavallista realismin täyttämille aivoilleni.

Nyt haaveilen lämmöstä, kukkasista (molemmat todennäköisesti toteutuvat jollain tasolla) sekä aivan erityisestä onnesta!

Tänä kesänä tulee täyteen 24 vuotta avioliiton taivalta Heikin kanssa. Sanotaan, että liitto kulkee seitsemän vuoden sykleissä ja niinhän se taas on: yksi seitsemän vuoden sykli on päättymässä ja uusi kausi alkamassa. Näiden syklien mukaan voin ihan rauhallisin mielin katsella taaksepäin erityisiä onnen täyttämiä hetkiä; lapset ovat kaikki syntyneet syklien alkuvuosina =)

No, nyt ei enää ole lapsien mahdollisuutta, mutta jotain muuta hyvää varmasti nyt on tapahtumassa!
Niin ainakin haluan kovasti uskoa. Aivoissani ja mielessäni on ainakin sellainen pyörremyrsky käynnissä, että varmasti - ihan varmasti, hyvääkin on syntymässä jollain tavalla.


Joskus nuorena vaimona (käydessämme perheryhmissä ja avioliittoryhmissä) en oikeastaan uskonut, kun paljon kokeneet ryhmien ohjaajat kertoivat seitsenvuotisesta syklistä parisuhteessa. Nyt jo neljännen syklin päättyessä on ihan pakko tunnustaa heidän oikeasti tienneen jotain! Vaikka en aktiivisesti itse mietikkään näitä vuosia seitsemän kertotaulu mielessä, niin jotain kummallaista tässä nyt on!

Tai sitten se on vain tätä "vanhakin jo nuortuu, kuin lapsi leikkimään"- ajattelua hiukan takaperoisesti.

Tiedä häntä, odotuksen täyteistä kevättä ja kesää odotellen!



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

2020

-
Kuva
Tämän vuoden tapahtumat tulee ihmiskunta muistamaan sairaudesta, joka levisi kulovalkean tavoin ympäri maailman. Kuinka se on sitten vaikuttanut minun ja meidän koko perheen elämään? Huoli lapsista ja Heikistä on jokapäiväinen; aloitan aamuni hyräilemällä "Päivä vain ja hetki kerrallansa" - virsi 338. Vaarini lauloi sitä minulle lapsena ja nyt se on päivittäin mielessäni... tuntuu kuin siunaisin laulun sanoin itseni ja perheeni. Tammikuu oli perheelleni surun aikaa, Hugo-mäyräkoiramme sairastui veriripuliin ja menehtyi 12 tunnin jälkeen ensimmäisistä oireista. Kipu ja suru on valtava - vieläkin. Välillä sydänalaa kouraisee ja kyyneleet tulevat silmiin, ikävä on valtavan suuri. Hugo kosketti sydäntäni syvältä, paikasta johon moni ei ole yltänyt. Surun mustissa pilvissä on kultainen reunus ja sen takaa pilkistää kaunis pilvetön taivas. Meidän suruumme auttoi ja auttaa pieni mäyräkoiratyttä - Ebba. Joku sanoo, että otimme uuden aivan liian nopeasti, toinen ta
Lue lisää

Minne lapsuus ja leikki katosi?

-
Kuva
Olen viimepäivinä muistellut omieni lapsuutta ja leikkejä. Kaiholla muistelen yhteisiä pyöräretkiä lähipuistoon, lattialla bratzien ja autojen/junien maailmoja ja upeita lego-rakennelmia, kaupunkeja taloineen ja laivoineen. Minne ne kaikki ovat kadonneet? Miksi kaksi ensimmäistä meilläkin leikki pitempään kuin kaksi viimeistä? Seitsemän vuoden aikana leikin ja lapsuuden aikana lyheni! Miksi? Miksi sitten jäin miettimään yhteisiä leikkejämme sisällä ja ulkona? Havahduin lapsuuden lyhyyteen eilen, kun kuulin, ettei tokaluokkalainen enää tarvitse nukensänkyä leikkeihinsä. Niiden aika on jo ohi! Apua!!! Yhdeksän vuotias on lapsi, jonka tärkein tehtävä on leikkiä yksin ja yhdessä kavereiden kanssa. Vielä yhdeksän vuotiaan kanssa voi vanhemmatkin leikkiä nukke tai autoleikkejä. Mieleeni muistuu eräs joulu: pikkupojat laitetiin väsyneinä päivän touhuista nukkumaan hyvissä ajoin ja isommat ponnistelivat valveilla. Miksi? Olin luvannut heille, että teemme yhdessä isot bratz- ja au
Lue lisää

Voiko äiti olla edes joskus oikeassa?

-
Kuva
Törmäsin tänään taas kerran laki - ja pykäläviidakkoon (taisin tulla melkeinpä jyrätyksi), jonka avulla kyseenalaistetaan äidin tuntemus tai tieto omasta lapsestaan ja hänen kehityksestään sekä piiloudutaan sen viidakon taakse turvaan vastuulta. Valitettavasti tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, mutta joka kerta erilaiset lain kiemurat tukevat enemmän viranomaista kuin kohdetta - LASTA. Väitän, että en ole hulttioäiti, vaikka en vanhempainilloissa viihdykkään. Muutamassa olen käynyt ja todennut ne varsin tyhjänpäiväisiksi. Kahdenkeskiset keskustelut opettajien kanssa sen sijaan ovat pääsääntöisesti olleet hedelmällisiä. Edellyttäen tietenkin, että minua on myös kuultu ja kuunneltu. Monesti olen kuitenkin miettinyt, olenko todella niin tyhmä ja väärässä omastani kuin annetaan ymmärtää ja ihminen, joka näkee vain pienen pätkän lastani on ehdottomasti viisaampi ja oikeassa? En halua missään tapauksessa kritisoida opettajien ammattitaitoa. He tekevät tänä päivänä työtä, jota arvo
Lue lisää