Villasukista joulukuuseen

Olenpa taas tänä syksynä tehnyt useamman parin villasukkia! 

Poikkeuksena aikaisempiin syksyihin, olen ottanut jokaisesta parista kuvan muistoksi ja jopa myynyt tekemiäni sukkia. Näin en ole aikaisemmin tohtinut tehdä! Kävi vain niin mukavasti, että ihan oikeasti niitä minulta kysyttiin rahaa vastaan!

Käsityöt ovat minulle harrastus, aivan kuin hengittäminen. En malta istua paikallani kovinkaan kauan tekemättä käsilläni mitään. Tarvitsen puikot tai virkkuukoukun rentoutuakseni ja tyhjentääkseni pääni. Tästä voinkin ehkä vetää johtopäätöksen, että paljon on ollut tyhjennettävää!

Niin se vain on: mikään ei ole niin mukavampaa kuin nähdä kauniin kuvion valmistuvan kerros kerrokselta, varsinkin jos tietää jo etukäteen kenelle sukka on lähdössä. Olen läheisteni sukkiin vuodattanut ajatuksia ja joskus kyyneleitäkin yhdessä silmukoiden kanssa. On ollut jopa meditatiivista antaa silmukoiden liikkua puikoilla ja ajatella...

Terapiaa se on siis tämäkin =)

Villasukkien tarve perheessäni on loputon. Minusta tuntuu, että meillä ei koskaan ole liikaa sukkia tai tumppuja. Itse olen siirtynyt kesän jälkeen suoraan villasukkiin ja huomaan myös lapsieni pitävän niitä ihan paljaassa jalassa...

Parhaimmillaan villasukka saattaa meillä vilahtaa purjehduskengässä farkkujen tai verkkareiden kanssa. Melkeinpä voisin jo sanoa niiden olevan meidän tavaramerkin...

On varsin sääli, että tällaiset arjen käsityöt alkavat olla jo katoavaa kansanperinnettä tämän päivän Suomessa. Koskaan ei voi teollinen sukka korvata käsin tehtyä, villasta valmistettua, lämmintä sukkaa...

Parhaimmillan villasukka on kuin ystävä! Se lämmittää, lohduttaa ja hoitaa. Karheiden jalkapohjien pelastus on kunnon rasva ja villasukat yöksi - aamulla jalat tuntuvat todella pehmeältä tai kun palelee, lämpöiset sukat lämmittävät nopeammin koko kropan kuin kuuma tee tai mehu. Lohtua... Itselleni toiset sukat jäävät aivan erityisesti mieleen, varsinkin kun olen tehnyt ne aivan erityistä ihmistä ajatellen. Siis lämpöä, lohtua ja hoivaa sekä tekijälle että pitäjälle!

Minulta on kovasti kysytty ohjeita kuvioihini...

Minulla on tapana aloittaa sukkaa tietyllä silmukkamäärällä ja sitten ajatukset vievätkin jo mukanaan. Koskaan en tiedä lopullista tulosta ennenkuin katkaisen langan sukan kärjessä. Ajatukseni ja tunteeni vievät mennessään muodostaen erilaisia kuvioita... 

Minusta ei siis todellakaan ole suunnittelemaan, saati piirtämään sukkia. Muutaman kerran olen tänä syksynä raapustanut ruutupaperille kukkia, sydämiä ja raitoja. Mikään niistä ei ole kuitenkaan valmistunut sellaisenaan, ajatus on muuttunut silmukoiden myötä.

Mikään ei ole ihanampaa kuin ilahduttaa oma lapsi uusilla sukilla tai tumpuilla! Vielä tänäänkin lapseni jaksavat ilahtua ja kiittää! Viimeksi maanantaina toteutin yhden unelman: tein Annalle lapaset väritoiveen mukaan. Huomasin lapaset heti seuraavana päivänä hänen kädessään..

Tuntuu hyvältä, että lapset ja Heikki myös, arvostavat tekeleitäni. En tiedä kuinka kauan jaksan tai pystyn tekemään käsitöitä. Olenkin sanonut, että teen nyt oikein paljon, niin on sitten mitä pitää... Jos siis käteni eivät enää anna myöten, jos peukaloni kipeytyvät ja jäykistyvät liikaa.

Joulun tunnelma on jo vahvasti hiipynyt meille! Hyasintti, piparkakkutalot (4), joulutortut ja kynttilät ovat etsimässä paikkaansa. Miten se voikaan olla niin vaikeaa löytää jokaiselle juuri tänä vuonna oikea paikka? Voisihan sitä katsoa edellisen vuoden tunnelmakuvia ja asetella kaikki samoille paikoilleen... Mutta eihän se niin voi mennä! Samoilla rakkailla tavaroilla muistoineen saa aina niin kovin erilaista aikaan...

Tämän vuoden uusin hankintamme on tekokuusi. Etsinpä sitäkin jonkin verran ja pohdin sen ostamista. Olenko todella valmis hankkimaan kotiin tekokuusen oikean tilalle? Miten löytää mahdollisimman luonnollinen kuusi kaikkien versioiden joukosta? Tuleeko joulun tunnelma ilman kuusen tuoksua? Kyllästynkö tekokuuseen jo toisena vuotena?

 Onneksi sain tähänkin projektiin Annasta kaverin. Vertailimme vaihtoehtoja ja nyt tuo tulevien vuosien ihanuus kököttää laatikossa kellarissa, odottamassa pukemista juhlapukuun. Tänäkin vuonna kuuseen on jo löytynyt pari uutta koristetta, niitä on kertynyt aina Annan syntymästä saakka. Jokaisella koristeellamme on tarina ja vuosi. Odotan iltaa, jolloin koristelen kuusemme ajatellen menneitä vuosia ja tapahtumia kuunnellen Bachin Jouluoratoriota hiljaa...

Vielä takaisin sukkiin: olenpa tänä vuonna tehnyt sukkia myös joulukuusta koristamaan. Pieniä, söpöjä ja jokaiselle oman!