Jotain uutta ja kokematonta

Olenpa saanut elää tänään sen ihmeellisen päivän, että kotimme oli aamulla edustuskunnossa yhdessä hujauksessa. Ei meille tosin ollut ketään tulossa, mutta lapsoseni olivat niin kovin ahkeria, että laittoivat oman huoneensa kuntoon ennätysajassa. 

Meille kolmelle on tehnyt hyvää tämä pienperhe. Olen saanut muutaman päivän ajan nauttia "pikku poikieni" seurasta ja avustakin. Heidän jutut ovat olleet niiiin ihania! Voisitko kuvitella, että en ole ollut heidän kanssa näin heidän syntymän jälkeen? Aina on ollut väkeä enemmän; elämää ja hulinaa, selviämistä ja selvittämistä. Silti en antaisi yhtään päivää pois, elämä melko suuren perheeni ja kaikkien lainalasten kanssa on ollut ja on antoisaa.

Saan olla onnellinen tänään. Sain huomata, että poikien kanssa ei olekaan niin hankalaa kuin olen ajatellut. Täytyy tunnustaa, että pelkäsin hiukan suurta adrenaliinin määrää. Sitähän murrosikäisillä löytyy! Tasot vain taitavatkin laskea, kun ei ole niin paljon yleisöä ihailemassa suorituksia. Minulla onkin siis aivan mielettömän ihanat pakkaukset: "pikku pojat", joiden seurasta oikeasti voin nauttia koko sydämestäni, yksin ja yhdessä heidän kanssaan.

On mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon perheen kemiat muuttuvat erilaisissa kokoonpanoissa. On varmasti totta, että isossa perheessä on vaikea saada oma ääni kuulumaan ilman sirkustemppuja. Vahvimmat ja kovaäänisimmät saavat aina huomion ensimmäisenä, hiljaisemmat viimeisenä. Niin se ainakin on meillä, mistä olen pahoillani. En ole onnistunut olemaan 100 % tasapuolinen aikani suhteen, aina on ollut jotain... Toivon toki, että saan parannettua omantuntoni näiden toisenlaisten kokoonpanojen avulla =)

Sitten on vielä pieni karvainen kaverimme. Hugon elämässä on samalla tavalla vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuin pienillä lapsilla. Ei ole päivää, etten saa pelätä sydän syrjällä temppujen tuloksia. Milloin koiruli keksii mehiläisen ja jahtaa sitä tyytyväisenä, milloin rappuja voi juosta kaksi kerrallaan alas tai sitten ihan vain syödä näin kesällä ruohoa niin paljon, että oksettaa... Tällaista se oli lastenkin kanssa, kaikenlaista tapahtui, he eivät onneksi syöneet ruohoa (niin ainakin toivon).

Tämä viikon saldona on ainakin yhteiset grillauskoulut; pihvit, pekonit ja maissit onnistuivat mielettömän hyvin. Lettukestit olivat todellinen palkinto meille kaikille, todellista lohturuokaa.


Toivon todella, että pojilla on yhtä hyvä olla kuin minulla tänään. Olen elänyt nauttien heidän seurastaan aivan erityisesti tällä viikolla.
Tällaisia hetkiä on hyvä muistella sitten joskus... kahdenistuttavassa keinutuolissa Heikin kanssa villasukat meidän molempien jalassa.