Sä kasvoit neito kaunoinen

Anna 1 vuotta

Viikonloppuna saimme juhlia esikoisemme valmistumista.
Vaikka ilma oli viileähkö, tunnelma oli lämmin. Tuntui hyvältä saada viettää aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa. Meidän oli niin hyvä olla!

Tuntuu käsittämättömältä, että tämä pieni tyttäreni on jo valmistunut ensimmäiseen ammattiinsa. Vastahan hän otti huteria askeleita pyykkipojat käsissään, turvanaan. Miten hän onkaan kasvanut, upeaksi nuoreksi naiseksi - tuntevaksi ja huolehtivaksi. Vuodet ovat kasvattaneet häntä hyvin; arvot ovat kohdallaan ja voin luottaa, että hän pärjää. 

Isän juhlapäivänä pitämässä puheessa oli sitaatti "Jätä jälkesi niihin askeliin, jotka johtavat suuriin unelmiin". On ollut upeaa seurata vierestä, kuinka unelmasta on jo ensimmäinen osa toteutunut. Matkanvarrella hänen unelma on kasvanut ja uutta haastetta kohti hän lähtee luottavaisin mielin. Minullakin on siis turvallinen ja luottavainen olo, hänen luonteellaan tulevat asiakkaat saavat varmasti parasta mahdollista hoivaa ja hoitoa lisättynä sydämellisyydellä.

Ihmettelen usein, miten minusta ja miehestäni on voinut syntyä jotain niin upeaa? Neljä lasta, joista jokaisesta voimme olla hyvinkin ylpeitä. Jokainen omana persoonanaan on upea ihmisen taimi, kuten olen tainut aikaisemminkin kirjoittaa. Heitä odottaa maailma, joka on juuri heitä varten. Heille ei mikään ole mahdotonta =) 

Viikonloppuna hyvästelimme kolmannen lapsemme kanssa alakoulun. Kevätjuhlan arvokas tunnelma jäähyväislauluineen oli koskettava. Tänään tuleva jyllanilainen kävi reippaasti kysymässä koululta tulevan luokkansa kirjaimen. Uuden opettajan nimi ei jäänyt mieleen, mutta kanslia tuli tutuksi! Onkohan kohtaloa, sillä hän siirtyy samalle f-luokalle, jolla kaksi vanhempaa olivat samassa koulussa... Haluan korostaa, että en usko kohtaloon, mutta tuntuu melkoiselta sattumalta tämä f. Yläkoululaiseksi on siis kuitenkin kasvettava tämän kesän aikana muutenkin kuin fyysisesti =)

Viikonlopun aikana mietin, kuinka lapset muuttuvat ja kasvavat - me aikuiset emme. Näimme ystäviemme lapsia, omiemme ystäviä, aikuisina ja valmiina aloittamaan oman elämän. Miten aika on mennyt niin käsittämättömän nopeasti, muuttaen sekä kasvattaen meitä ehkä kuitenkin enemmän?

Minusta tuntuu pahalta, kun joskus kuulen kuinka rasittavia pienet lapset ovat ja elämä heidän kanssaan vaikeaa... sehän on sitä kasvamista! Joskus täytyy olla rasittava ja vanhempien pitää laskea sataan (jopa tuhanteen) säilyttääkseen kärsivällisyytensä. 

Aika on niin lyhyt! Yövalvominen, hampaiden puhkeaminen, kävelemään oppiminen (myös öisin pitää harjoitella sängyssä), syömään opetteleminen sotkien itsensä päästä varpaisiin, ne kaikki ovat vaiheita, jotka menevät ohi aivan liian nopeasti. Olen jopa miettinyt, osasinko nauttia niistä kaikista hetkistä pesueeni kanssa vai suoritinko kaiken selvitäkseni urakastani kunnialla?

Varmasti on ollut hetkiä, jolloin on tuntunut, ettei enää jaksa. Lapsen hymy, pienen käden kosketus on ainutkertaista. Korvatulehdukset, oksennustaudit, rokot ja flunssat ovat enneminkin vain opettaneet siivoamaan hiljaa ja huomaamatta sekä hoitamaan ja lohduttamaan - väsyneenäkin. Nyt, kun lapset ovat kasvaneet minua pitemmiksi, hoivaaminen ei ole muuttunut millään lailla. Huoli ja rakkaus täyttävät sydämen, ovat he sitten missä tahansa. Sydän tietää, ennenkuin sanat ovat tavoittaneet korvat... tunne omasta lapsesta on todellinen ja aito.

Unelmani on ollut saada iso perhe. Pienenä tyttönä leikin nukeillani hoivaten niitä kuin omia lapsiani. Unelma on toteutunut ja pian on minun annettava heille jokaiselle mahdollisuus levittää siivet ja opettaa heidät lentämään...

Tähän hetkeeni on ollut pitkä matka, joka on opettanut minua nauttimaan jokaisesta hetkestä, niin hyvistä kuin vähän huonommistakin. Tärkeintä on aina kuitenkin lapsi, ihminen vailla vertaa! 

Sinitiainen on muutaman päivän aikana yrittänyt houkutella lapsosiaan pesäpöntöstä maailmaan. Tänään se ei vielä onnistunut! Isä ja äiti tiaisen seurana oli muitakin tinttejä, aivan kuin ne olisivat tukemassa ja rohkaisemassa pienokaisia kohottautumaan siivilleen, omilleen. Niin on myös meidän ihmisten kanssa, mitä enemmän meillä on ympärillä turvallisia ja eri-ikäisiä ihmisiä - rakkaita, sen turvallisempaa on lapsillamme. Tänään korostuvat erityisesti turvarinki, joka koostuu ystävistä ja sukulaisista. Ihmisistä, jotka kantavat ajatuksin ja tukien kaikissa tilanteissa.