Mitä rakkaus on??
En varmasti tiedä vielä kaikkia vivahteita, mutta jotain on kohdalleni osunut matkan varrella. Jotain olen oppinut ja jotain on varmasti vielä oppimatta, niin ainakin haluan uskoa.
Vietimme 22. hääpäiväämme vajaa viikko sitten, perjantaina. Varsinainen hääpäivämme oli täynnä touhua ja tohinaa: kilpailuihin lähtöä, serkkujen kanssa leikkimistä, onkimista, ruokaa ja pyykkiä. Isä lähti poikaansa viemään Ylöjärvelle, minä jäin kotiin omien ja lainattujen lasten kanssa. Näin sitä voi joskus olla, elämänmakuinen hääpäivä ilman suurta juhlaa!
Jäin kuitenkin kaipaamaan yhteistä hetkeä ja rauhoittumista, ehkä sellaiselle on aikaa tulevana viikonloppuna.
Rakkautta on jaksaa odottaa elämän viuhuessa ympärillä, joskus on meidän vuoro!
Rakkaus on muuttunut ja kasvanut näiden vuosien aikana. Alkuaikojen huuma on muuttunut arkiseksi yhdessäoloksi, nyt voimme nauttia toistemme seurasta vain istuen lähellä toisiamme, silti tuntien jotain suurta...
Aina ei kuitenkaan ole ollut näin, matkan varrelle on siunaantunut useita kasvun paikkoja. Mukautumista ovat vaatineet lasten syntymät, työmatkat, sairaudet, ylipäätänsä elämän eteen tuomat haasteet. Joskus on tuntunut siltä, ettemme enää voi millään jaksaa eteenpäin, mutta silloin olemme muistaneet lupauksen, jonka olemme toisillemme antaneet:" tahdon rakastaa myötä- ja vastamäessä." Rakkaus ei olekaan ollut vain tunne, vaan tahdonalainen asia.
Tämän päivän elokuvat, tv-sarjat ja sosiaalinen media houkuttelevat nuoret ja vähän vanhemmatkin uskomaan vain ja ainoastaan tunteeseen rakkaudessa. Työteko rakkauden eteen ei taida olla kovin trendikästä, eikä siihen juurikaan kannusteta. On hyvinkin yllättävää lukea pitkistä avioliitoista, ennemminkin saamme viikkoittain lukea kuinka avioliittoja on hajonnut: "olemme eronneet ystävinä"-on jo melko kuluneen kuuloista.
Miksi erota, jos rakkaus on jo kasvanut ystävyyden asteelle?
Heikki on minun paras ja uskollisin ystäväni. Hän seisoo vierelläni, hän välittää, hän hoivaa, hän kannustaa, hän auttaa, hän kantaa silloin kuin en jaksa, hän on turvakallioni, hän RAKASTAA minua. Tunne on molemminpuoleinen, olen valmis tekemään hänen puolestaan yhtä lailla, kaiken mahdollisen hänen tarvitseman.
Ilman vastapalvelusta, ilman erityistä kiitosta tai huomioimista; sitä on rakkaus. Tahtoa olla toiselle hyvä. Tahtoa tukea ja auttaa. Tahtoa kestää yhdessä kaikki mitä meille on varattuna, niin hyvät kuin pahatkin.
Laulussa kysytään "mitä rakkaus on, hetkenkö huumaa, valhettako vain?".
Huumaa ja huumetta, sitä meille tarjotaan jokaisesta tuutista. Kesä on aivan erityisesta huuman ja huumeen aikaa; kesähäät, kauniit morsiamet ja komeat sulhaset lehdissä, valokuvausliikkeen ikkunassa ja televisiossa. Voiko kukaan olla kylmä kaikelle tälle rakkaudelle, tunteelle? Kuitenkin, useimmiten saamme muutaman vuoden päästä lukea rakkauden loppumisesta ja valheestakin, uuden löytämisestä ja huumasta, jota ilman ei pysty elämään.
Mihin on jäänyt arki ja työ?
Kesällä 70 vuotta sitten pappa kirjoitti juhannuksena aivan mielettömän kauniin rakkauskirjeen mummolleni rintamalta. En ollut koskaan ajatellut, että heidän välillään voisi olla sellaista tunnetta, kuin kirjeestä huokui.
Kirjeeseen isoisäni oli piirtänyt kauniin ruusun, kauniille vaimolleen. Herkistyin ja itkin, tuo rakkaus kesti kaikki vaikeudet ja haasteet, ilot ja surut, syntymät, sairaudet ja kuolemat. Vaikka en lapsena nähnyt suudelmia ja halauksia, näin yhteyden ja yhdessä tekemisen - voidellun leivän, siemenettömän kiisselin ja upeat kukkapenkit. Rakkautta kaikki - sanomattomina.
Ei varmaan ollut päivääkään papan kuoleman jälkeen, milloin mummo ei olisi muistellut aviomiestään - ikävä oli valtava.
Taidan olla mummoni kaltainen muutenkin kuin muodoiltani =)
Minulla on ikävä, omaa miestäni, omaa sielunkumppaniani. Hän ei ole sodassa, hän on työssä toisella paikkakunnalla ja nyt näemme vain viikonloppuisin. Näin on ollut useiden vuosien ajan: minä kotona lasten kanssa, hän maailmalla ansaitsemassa leipää. Ikävä ei ole helpottanut, vaikka niin voisi luulla. Johan tähän pitäisi olla tottunut! Ikävä vaivasi minua silloinkin kun olin itse pois, työssä. Silloin ikävöin Heikin lisäksi lapsiani, tunsin olevani niin kamalan yksin... kaikkialla ilman omiani.
Tällä viikolla saan juhlistaa omien vanhempieni 45-vuotis hääpäivää. Hekin ovat jaksaneet - yhdessä kaikki vuodet, kasvaen ja kasvattaen. Tiedän, että aina ei ole ollut helppoa, eikä luvassa ole varmastikaan helpoimpia vuosia. Yhdessä he kuitenkin saavat kokea ja elää kaiken, toisiaan tukien ja kantaen. Minä tahdon myös omalta osaltani kantaa ja tukea heitä, sitä toivon myös veljiltäni. Ilman tukea ei tässä maailmassa selviä kukaan tai mikään.
Ethän ymmärrä minua väärin? En tuomitse avioeroa, avoeroa tai minkäälaista eroa kahden ihmisen välillä. Haluan vain kannustaa tahtomaan, tekemään työtä, elämään yhdessä vaikeuksista ja vastoinkäymisistä huolimatta. Olen surullinen jokaisesta suhteesta, joka päättyy eroon läheisistä läheisimmilläni. Tiedän miltä tuntuu olla epävarma ja epäileväinen ihmissuhteissa, olen itse sen kokenut useamman kerran elämässäni. Aina ei minullakaan ole ollut omaa tahtoa, mutta aina on ollut ja on minua suurempi tahto, joka ei luovuta meidän kenenkään suhteen. Uskon vahvasti, että Exitin laulun "Mitä rakkaus on?"-sanoissa on osa rakkauden totuudesta.
Kuuntele, ehkä sinä sitten ymmärrät minua paremmin https://www.youtube.com/watch?v=61faJB_2QPg
Kommentit
Lähetä kommentti