Puuttuva palanen
Paistoin hänelle munkkeja, tein parsarisottoa ja Heikki grillasi kanaa. Tuntui niin hyvältä toivottaa hänet tervetulleeksi kotiin halauksen, lämpimän saunan ja hyvän ruoan kera!
Mieleni täytti taas kerran suuri kiitollisuus: lapseni on ehjänä ja turvallisesti taas kotona. Perheemme on oikeankokoinen, ei puutu ketään! Illalla hyräilin Robinin laulua "Puuttuva palanen", siinä hän tosin laulaa varmaan omalle rakkaalleen. Tosin laulu sopii oikein hyvin minun tämänhetkiseen mielialaani: Antti oli puuttuva palanen usean viikon ajan, hän on 1/6 perheestämme.
Tuntuu hiukan pelottavalta voimakas ajatus puuttuvasta palasesta, kun yksi on joukosta pois. Olen niin tottunut meihin kaikkiin, että en osaa oikeastaa ajatella muuta vaihtoehtoa. Vaikka nyt on jo korkea aika aloittaa tsemppaamaan itseä tulevaisuutta varten. Perheemme ei enää kasva, paitsi kun meistä joskus (toivottavasti) tulee isovanhempia ja saamme tutustua lastemme puolisoihin (ehkä kuitenkin toisessa järjestyksessä).
Varmasti jokaisella meistä äideistä on samankaltaisia ajatuksia ja tunteita tässä vaiheessa elämää. Voin rehellisesti sanoa, vaikka olen paljon pyöritellyt ajatusta lasten itsenäistymisestä, en taida sittenkään olla vielä valmis - irroittamaan. Muistan kyllä, kuinka itse lähes samanikäisenä kuin minun vanhimmat lapseni nyt, olin täysin varma ja valmis muuttamaan omaan kotiin. Odotin yhteisen elämämme alkua innolla. Tuntui mielettömän upealta saada laittaa omaa kotia: ostaa mieleisiä tarvikkeita kotiin ja katsella omien käsien jälkiä, omassa ensimmäisessä kodissa. Tosin en ollut yksin, sillä muutimme mieheni kanssa yhteiseen omaan kotiin reilu puoli vuotta ennen kuin meidät vihittiin. Mieheni lähti tosin pitkälle ulkomaankomennukselle Saksaan, olin monta kuukautta ihan yksin...
Miltähän silloin omista vanhemmistani tuntui? Eipä ole tullut kysyttyä, taidanpa seuraavan kerran kun näemme hiukan kysellä heidän tunnelmiaan ajasta ja eroamisesta, lasten omille siivilleen lennähtämistä.
taasen melko vapaa käännös, mutta sopii tähän päivään.
Heikki lähti taas työmatkalle, perheestäni puuttuu suuri palanen. Aamulla sain nauttia ihanista kolmesta lapsestani ennen heidän lähtöään kouluun. Tänään oli aivan erityisen hyvä olla heidän kanssaan. Hugon kanssa aamulenkki sujui kuin tanssi, reippaina taivalsimme läpi metsien meren rantaan ihailemaan kaunista aurinkoista maisemaa.
Kotona ei tarvinnut olla yksin, Antti oli jo herännyt ja valmiina päivän touhuihin: koululle kavereita moikkaamaan ja koetuloksia tarkistamaan, sitten Helsinkiin autokuskiksi. Hänellä tiedossa varmasti mukavan erilainen ja rentouttava päivä! Juuri sellainen kuin hän tarvitsee jaksaakseen taas sitten treenaamisen ja kilpailemisen kaikki haasteet.
Pian lähden Hugon kanssa Annaa vastaan. Sovimme tapaavamme yhdeltä, menemme yhdessä ostoksille. Anna ei välttämättä tarvitse seuraani, mutta tuntui hyvältä, että hän tuli pyytäneeksi minua mukaansa. Kävelemme sitten yhdessä kotiin...
Heikki lähti työmatkalle, onneksi en jäänyt yksin! Minulla on annettu maailman parhaat ja kauneimmat lapset lahjaksi, joista aion nauttia täysin sydämin niin kauan kuin he ovat tässä rinnallani ja vielä silloinkin, kun he ovat jo omillaan!
Kommentit
Lähetä kommentti