Palmusunnuntain ajatuksia

 Tämäkin sunnuntai on pian päättymässä. Olimme valmistautuneet isolla korillisella kaikenlaisia karkkeja - pienille trulleille, pupuille ja tipuille. Tuloksena saimme kaksi hienosti koristeltua pajunvitsaa ja ison korillisen suklaata ja lakritsaa. Harmillista, että vanhan ajan ihana tapa on kuolemassa... Liekö niin, että lapset eivät uskalla lähteä enää ovelta ovelle virpomaan?

Virpojien odottamisen lomassa olemme saaneet perheenä jännittää Antin finaali melontaa kaksikolla Italiassa. Pojat, Antti ja Eero, menestyivät isojen miesten joukossa upeasti. Neljäs sija tuloksena viikonlopusta, kilpailuista seitsemän sadan melojan kesken! Enpä olisi uskonut näin olevan Anttia synnyttäessäni...
On sanomattakin varmasti selvää, että tunne sielussani ja sydämessäni on ihmeellinen - en osaa sitä kuvailla. Tunteeseen, iloon ja onneen sekoittuu ikävä.

Hämmästys omien lapsien kasvusta on täyttänyt mieleni... Anna ja pienet pojat lähtivät Hugon kanssa keskenään Lahteen. Jäimme kahdestaan Heikin kanssa kotiin - outoa ja ihmeellistä! 

Hiljaisuus, sitä olisi voinut veitsellä leikata!

Tylsistyin vähäiseen tekemiseen: tavarat jäivät asettamilleni paikoille, matot pysyivät paikoillaan, ruokaa ei viitsinyt laittaa vain kahdelle, pyykitkin peseytyivät harvinaisen nopeasti. Minulla oli aikaa kuunnella ohjelman loppumista!

Sainpahan tehtyä yhden loiron valmiiksi virkkuussani ja kiinnitettyä sen ensimmäiseen loiroon! Nyt sitä voisi käyttää jo pöydällä kaitaliinana, mutta tavoitteenani on tehdä koko pöydän peittävä työ, joten en muuta suunnitelmaani näin alkumetreillä =)



Olen jo valmistanut kotiamme pääsiäisen viettoon! Erilaisia asetelmia löytyy ylhäältä ja alhaalta, sisältä ja ulkoa... Heikki petsasi pihapöydänkin juhlakuntoon! Ensi viikonlopuksi on luvattu melko lämmintä, jos vaikka voisimme hiukan istahtaa ulkona. 



Tiput ja erilaiset lasiset linnut ovat löytäneet omat paikkansa.

Puput istuvat tuoleilla, Hugo ei onneksi niistä välitä laisinkaan. Narsissit ja krysanteemi, pajunkissat ja pienillä vaalean vihreillä hiirenkorvilla koristellut oksat ovat valmiina... Pian on juhlan aika!

Pääsiäinen on minulle juhlana aivan erityisen tärkeä.
Muistan lapsuudesta, kuinka pitkänäperjantaina hiljennyimme. Ei ollut lupa riehua, leikimme rauhallisia leikkejä veljieni kanssa ja odotimme vesisateen loppua. Muistan, että pitkänäperjantaina vaarini sanoi taivaan pilvienkin itkevän, illalla kuuden jälkeen kuitenkin pilvet repesivät ja aurinko tuli esiin...

Tiesin, nyt on kaikki paremmin! Tunne lapsena oli niin aito. Se täyttää yhä mieleni pääsiäisenä, pitkänäperjantaina. Ajatukseni palaavat vaarini puheisiin ja opetuksiin, hänellä oli suuri paikka pienen tytön elämässä. On yhä edelleen!

Ajatukseni ovat palanneet lapsuuteen, karjalanpiirakoihin, rahkapulliin, mämmiin, paistiin, sinivuokkoihin, mummolleni viemääni kellokukkaan, ehtoollisen viettoon ja iloon.

Tämän viikon jokainen päivä valmistaa minua ja perhettäni suureen juhlaan - pääsiäiseen. Yhdessäoloon ja kiireettömyyteen, kevään ja valon juhlaan.

Tästä alkaa juhlakausi, tiedossa on muutamat syntymäpäivät, yhdet valmistujaiset, Antin kotiinpaluu kilpailujen välissä, yhdet alakoulun päättäjäiset, mieheni syntymäpäivä ja hääpäivämme - vappua ja äitienpäivää unohtamatta. Ihanaa, että päivässä riittää valoa pitempään, paljon on tekemistä tiedossa!

Mutta ensin hiljennytään pääsiäisen sanomaan.