Sydän on kiitosta tulvillaan

Tänään lankalauantaina on sydämeni kiitosta tulvillaan. 

Uusien silmälasieni ansiosta pystyn lukemaan ja kirjoittamaan ihan niin kuin ennen! Totuttelua toki on vaatinut monta kertaa vahvemmat linssit, mutta pikku hiljaa ovat silmäni jo tottuneet...

Kuinka olenkaan kaivannut kirjoja!! Sitä ei oikein pysty ajattelemaan mitä menettää, kun ei näe. Nyt kuitenkin on hyvin - näen, siis olen =)

by Juha Huusko

Vielä muutama viikko sitten pelkäsin kovasti rajoituksia, joita näön nopea heikkeneminen tuo: lukeminen, kirjoittaminen, liikkuminen - kaikki on vaikeampaa. Toki vielä on odotettava elokuuhun, että saan ehkä taas ajaa autolla ja pyörälläkin. Nyt on siis kuljettava toisten kyydissä tai julkisilla. Onneksi pääkaupunkiseudulta löytyy kaikenlaisia raiteita, näitä hiukan metsittyneitäkin.
Pian saan hurautella metrolla lujaa vauhtia keskelle Helsinkiä, jos tahdon. Näiden pian viiden vuoden aikana, en tosin ole kovin montaa kertaa  maamme pääkaupungissa vieraillut - kaikki tarvittava löytyy  kotimme läheltä!

Kiitollinen saan olla tänään! Lääkärien apu on ollut mielettömän upeaa, en olisi uskonut, että julkisella puolella tehdään niin hienoa työtä ihmisten puolesta. Olen hyvässä ja asiantuntevassa hoidossa Silmäsairaalassa. Valoa on tunnelin päässä - näen sen siellä!

Tämän pääsiäisen aikana on ollut poikkeuksellisen kauniit ja lämpimät ilmat. Tänään taidettiin jopa mitata lämpöennätys täällä Espoossa.

Olemme Heikin - mieheni kanssa nauttineet pitkistä aamulenlenkeistä meren rantaan. Tänään jäimme istumaan uimavalvojan tornin rappusille Globalla.
Meri oli kauniin tyyni, upea hiekkaranta, auringonpaiste ja hiljaisuus... mikä voisi olla parempaa. Ainoa mitä molemmat jäimme kaipaamaan oli kahvi, kupillinen hyvää kahvia olisi kruunannut aamuhetkemme. 

On hyvä olla kahden - yhdessä, nauttien toisiemme seurasta! Lapset selviävät jo ilman meidän jatkuvaa "huolenpitoa", taitavat olla tyytyväisiä, kun emme ole häiritsemässä ja vaatimassa kaikenlaista (sängyn petausta, vaatteiden korjaamista lattialta, yleensä tavaroiden laittamista paikoilleen - sitä tavallista).

Merivesi oli tänään tehnyt kauniita kuvioita rantahiekkaan. Pehmeän hiekan voisi luulla kuuluvan aivan toisen meren rantaan, ehkä Italiaan tai Kreikkaan.

Italiassa, Antin treenipaikassa, on tänään satanut lunta! Kuulin harmistusta hänen äänestään, kun kerroin meidän ihanasta lämmöstä ja tyynestä merestä.
Koti-ikävää, ehkä?

"Pikku miehenalukuni" askartelivat vielä tänä pääsiäisenä koulussa kukon ja munan. Tosin kukkoa uhkasi uimareissu matkalla kotiin - puro oli houkutellut sitä kutsullaan. Taitaa olla kuudesluokkalainen kasvamassa ja valmistumassa kovaa vauhtia yläkouluun, tuntuvat askartelut lapsellisilta. Säilytän näitä aarteita tulevia juhlapyhiä varten ja onneksi kuvat säilyvät muistitikuilla vanhuuden muisteloita varten =) 

Näitä lasten askarteluja on laatikollinen tallennettuna ja suojeltuna. Niistä jostain syystä tällä hetkellä halutaan päästä eroon. Uskon kuitenkin, että vielä tulee aika, jolloin niitä on ihan hauska katsella ja muistella tarinoita niiden takana.

Minäkin muistan Onnelin, wc-paperirullasta tehdyn lettipäisen "nuken", jonka tein ensimmäisellä luokalla. Keltainen ketjusilmukoin virkattu mekko, vaaleat letit ja hymyilevät kasvot - sellainen oli Onneli. Nyt hän taitaa olla kadonnut, paitsi minun muistoistani. Silloin ei ollut näitä hienoja digikameroita, joilla voi räpsiä kuvia, säilyttää ja tuhota, mielin määrin.

Niin se aika kuluu...
Hyvä niin, että uusien keksintöjen avulla saadaan tallennettua muistoja, pidettyä reaaliaikaista yhteyttä rakkaimpiin, tutkittua ja hoidettua harvinaisia sairauksia, helpotettua arkea monin eritavoin. 

Päiväkirjaakin voi kirjoitella kuvien kera ja rohkeammat voivat vieläpä julkaista ne koko maailman luettavaksi. En olisi uskonut näin tekeväni silloin kuusivuotiaana, kun kirjoittelin päivän tapahtumista, kouluruokailusta, veljistäni, vaaristani ja vanhemmistani. Ne haparoivat kirjaimet säilyvät vain hetken, kunnes lyijyn väri haihtuu...

Aloita päiväsi kiitollisin mielin (sydämin)!

Kun sydän on täynnä kiitosta, arjen harmit ja vastoinkäymiset eivät tunnu niin suurelta taakalta, sen olen oppinut tämän prosessin aikana.

Olen oppinut olemaan kiitollinen jokaisesta päivästäni näkevänä. Olen yrittänyt tallentaa mieleeni kaiken sen kauniin ja hyvän, mitä ympärilläni on.

Varmuuden vuoksi - vanhuuden varalle!