571 - Suvivirsi
Olemme saaneet viime päivinä seurata suomalaisen "suvaitsevaisuuden" uutta tulemista. Pian eivät lasten kirkkaat äänet laula koulujen päättäjäisissä virttä, joka on aloittanut monien sukupolvien kesäloman meitä aikaisemmin.
Miksi? Voi miksi meidän täytyy olla niin kauhean suvaitsevaisia?
Loppuuko minareettien rukouskutsu, jos ja kun maassa on enemmistö kristittyjä?
Tämän viikon aikana minulla on ollut aikaa miettiä virsien tärkeyttä, sillä lasten nuhaflunssa ja oksennustauti tarttuivat hoitajaankin. Olemme köllöttäneet yhdessä toisiamme tsempaten erilaisissa kokoonpanoissa sänkyä vaihtaen. Tänään on parempi päivä ja kaikki olemme jaloillamme omissa touhuissamme. Koulussa, työssä ja minä kotona - äitinä, omissa töissäni.
Laulatko koskaan lapsuudestasi tuttua sävelmää hiljaa tai mielessäsi?
Oletko varma, ettei kyseessä olisi jokin lastenvirsi, jota ehkä isoäitisi- tai isäsi on sinulle laulanut?
Joskus ei vain löydy sanoja, mutta sävel löytyy...
Olen pienestä pitäen uskonut lapsen kaltaisesti Taivaan Isään. Vaarini jaksoi ottaa minut mukaansa sunnuntaisin jumalanpalvelukseen, vaikka minusta ehkä oli enemmän harmia kuin iloa. Eihän pieni tyttö välttämättä jaksa istua hiljaa koko pitkää jumalanpalvelusta, silloin ei ollut lapsille varattu hoitoa, niin kuin nyt useimmissa seurakunnissa on.
Vaarin hyvä ystävä, minulle Anselmi-setä, lauloi virsiä ja hengellisiä lauluja sekä säesti itseään kanteleella. Muistan kuinka kuuntelin ja ihastuin.
Toiset virret ja laulut ovat vielä tänäänkin lähellä sydäntäni.
Virret ja laulut ovat olleet elämässäni (niinkuin varmaan myös sinun elämässäsi) sekä ilon että surun kohdatessa.
Tunnen, että olen saanut lohtua laulamalla ja soittamalla. "Oi, Herra luoksein jää jo ilta on" tai "Maankorvessa kulkevi lapsosen tie", kuinka nämä ovat auttaneet ja lohduttaneet murheessa, mutta toisaalta myös ilossa. Voiko olla parempaa toivetta, kuin toivoa omalle lapselle enkeliä rinnalle kulkemaan tai että vielä jonain päivänä näen jo pois nukkuneita rakkaitani. Sanoittaja on ollut niin kovin ajaton 1900-luvun alussa, hän puhuttelee yhä tänään sanoituksellaan.
Alakoululaisena muistan kuinka jokainen koulupäivä aloitettiin virrellä. Opettaja soitti urkuharmonilla ja me pienet koululaiset lauloimme. Lastenvirret ja vuodenaikoihin sekä juhlapyhiin sidotut virret tulivat tutuksi pian, niistä tuli osa koulupäivää. Virsien avulla juhlapyhien sanoman oppiminen oli helppoa ja uskonnon sekä toisen hyväksyminen oli luontevaa.
Lapsena emme syrjineet erilaisuutta, olimmehan laulaneet "Kuule Isä Taivaan, pyyntö tää: Auta, ettei kukaan yksin jää."
Olen omille lapsilleni laulanut kaikenlaisia lauluja, mukana on ollut myös virsiä ja varsinkin iltaisin on tuntunut luontevalta laulaa lapselle virsiä "Tule kanssani, Herra Jeesus, tule siunaa päivän työ" tai "Ilta on tullut Luojani, armias ole suojani". Lempeällä äänellä laulaen olen istunut lasten sänkyjen vieressä pitäen lapsen kädestä kiinni. Meillä ei ole möröt eikä kummitukset vaivanneet lapsen unta, vaan enkelit ovat heitä siunanneet uneen.
"Nyt siunaustaan suopi, taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon"- niin todellista tänään. Ei voi olla väärin laulaa ja iloita uuden syntymisestä, jota saamme todistaa päivittäin kunhan vain kuljemme silmät auki luonnossa.
En ole barrikaadeille nousevaa ihmistyyppiä laisinkaan. Olen pikemminkin seurannut aina sivusta erilaisia mielenilmaisuja. Ehkä sivustaseuraaminen ei ole aina ollut oikein, en vain ole vielä kertaakaan kokenut mitään asiaa niin omakseni kuin tällä kertaa.
Kulttuurimme on kehittynyt vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana kristillistä arvopohjaa kunnioittaen. Nyt minusta tuntuu, että kaikki se mitä aikaisemmin on saavutettu tältä pohjalta, heitetään pieninä palasina romukoppaan suvaitsevaisuuden ja hvyäksymisen nimissä.
Tuntuu siltä, että isovanhempamme ovat turhaan laulaneet "Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan" ja rukoilleet presidentin kehoittaessa heitä niin tekemään radiopuheessaan.
Toivon, että tänä keväänä yhden lapseni valmistuessa ja toisen päättäessä alakoulun, saan laulaa virttä 571, jolla kesä alkaa!
Kaikesta ei pidä, eikä saa luopua suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden nimissä.
Iloitsen jokaisesta 632 virrestä ja 642 hengellisestä laulusta. Erityisesti iloitsen näistä kevään ja kesän virsistä, niiden ilosta ja toivosta!
Kommentit
Lähetä kommentti