Käsitöitä, kahvikuppeja sekä kurittomia kukkia että kardemummakakkua
Jonkinlainen romantiikaan kaipuu on täyttänyt sieluni ja sydämeni!
Viikonloppuna innostuin etsimään tori.fi:stä ja huutonetistä pienillä kukkasilla koristeltuja kahvikuppeja. Mitä vanhempia, sen parempi! Ensimmäiset niistä olen jo hakenut kotiin, tänään illalla haemme kaksi uutta astiastoa.
Ajattelin, että tyttäreni valmistujaisiin teen kaikenlaista pientä ja sievää... Silloinhan pitää olla myös astiat sen mukaiset!
Miehisen miehen käteen ei ehkä tämmöinen herkkä kahvikuppi oikein istu, mutta minun mielestäni kahvi maistuu aivan taivaallisen hyvältä tällaisesta ohutreunaisesta, kullalla hipaistusta ruuskupista!
Tosin meidän isin mielestä ainakin tämä astiasto oli varsin mieleinen, pelkäsi koko kotimatkan kauniin astiaston puolesta. Jostain syystä hän löysi useamman kuin yhden montun Länsiväylältä!
Selaillessani "nettikirppiksiä", mietin sitä valtavaa rahamäärää, mikä vaihtaa omistajaa. Allekirjoitan toki, että on paljon viisaampaa ostaa vanha ja hyväkuntoinen, kuin aina uusi. Olenhan aikaisemmin kertonut pitäväni vanhojen tuotteiden tarinoista, tuotteella on sitä suurempi arvo, mitä parempi tarina sen takana on. Takaisin vielä pohdintaani: liikevaihto näillä uusilla sekä perinteisillä kirppiksillä taitaa olla melkoinen. Valikoima on niin laaja ja useimmat tuotteet niin hyviä, että ovat kuin kaupasta ostettuja. Aarteenetsintää ja viisautta parhaimmillaan, kirppikset! Myyjä, ostaja ja luonto - kaikki voittavat. Ihaninta tässä on: löytämisen ilo ja riemu hyvistä kaupoista!
Näiden meidän "uusien" kahviastiastojen takana ei ole toki vielä tarinaa, mutta tästä keväästä se alkaa: juhlien aika!
Olen laskenut, että ilman perinteisiä syntymäpäiviä, nimipäiviä, juhlapyhiä, meillä vietetään joka vuosi seuraavien kuuden vuoden aikana vähän "isompia" juhlia. En tietenkään voi tietää mahdollisia kihlajaisia, häitä tai suurien urheilukilpailujen voittoja. Ne siis tulevat vielä kaupanpääliseksi!
Ruusukupeille ja muille ihanuuksille on siis varmasti käyttöä tulevina vuosina eikä miehisille miehillemme tee laisinkaan huonoa "ruusut ja kukkaset".Nehän vain herkistävät juhlan tunnelmaan...
On ollut niin kovin pitkä aika, ettei ole ollut sen suurempia juhlia eikä oikeastaan juhlamieltäkään. Nyt odotan jo näitä ensimmäisiä tämän keväisiä ja sittenhän nuo seuraavat vuodet menevät omalla painollaan, kun vauhtiin päästään.
Tästä itselleni jäävästä liinasta sain jo ensimmäisen loiron valmiiksi. Malli on oikeastaan todella helppo, sen tuntee sormissa, eikä sitä tarvitse juuri katsella työn edetessä. Ensimmäinen loiro valmistui ihan kuin itsestään. Näitä tarvitsen varmasti viisi tai kuusi lisää sekä sitten reunapalat. Toivoisin juhannuksena tämän liinan olevan jo valmis pöytää ja keskikesän juhlaa varten.
Pakkanen taisi puraista koko Suomea ihan tätä eteläistä rantaa myöten. Aamulenkillä oli kuitenkin jo luonnossa vilinää: Hugo sai ihmetellä jäniksen, oravien, harakoiden, tinttien ja varisten touhuja sekä tietenkin ajaa niitä takaa, sehän se on koiran työtä (nukkumisen ja syömisen lisäksi). Silmuja oli ilmestynyt sinne tänne, suojaisissa ja lämpöisissä paikoissa oleviin pensaisiin ja lehtipuihin.
Omasta ikkunastani näen sireenin pulleat silmut, voi kunpa ne eivät nyt vielä alkaisi turpoamaan lehdiksi saakka! On luvattu niin viileitä ilmoja tälle viikolle.
Silti kylmästä yöstä ja hiukan kylmän tuntuisesta tuulesta huolimatta, nautin aamuisesta lenkistäni rantametsässä. Vielä eilen oli rannassa jäälauttoja, tänään laineet pääsivät rannalle saakka. Mitä ihanaa musiikkia se olikaan? Ihmettelimme Hugon kanssa hiljaisuutta ja liplatusta... ei uskoisi, että Helsingin keskustaan on vajaan puolen tunnin matka!
Ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, löytääkseen oman paratiisipaikan, jopa pääkaupunkiseudulta. Rauhallisia poukamia löytyy helposti useampia meidänkin seudulta, paikkoja, joissa saa olla varmasti yksin kenenkään häiritsemättä. Joskus on hyvä olla niinkin!
Viime syksynä istuskelin useasti Hugon kanssa kivillä ja kannoilla nauttien vain luonnosta ja hiljaisuudesta, ilman kiirettä ja tohinaa ympärilläni.
Taidanpa jonain lämpimänä päivänä ottaa mukaani käsityön ja termariin kahvia, nauttia elosta ja olosta rannalla Hugon kanssa... Niin teen, toivottavasti pian!
Lauantain pihatöiden jälkeen, kivikkoon nousi "kuriton" helmililja. Tämä saattaa olla Hugon uudelleen istuttama, sillä löysin tästä kivikosta useamman paleltuneen sipulin, yksi oli onneksi juurtunut. Ehkä tänä syksynä istuttelen sipuleita ilman koiran apua, saattavat pysyä paremmin mullan peitossa.
Toivottavasti jo huomenna!
- 100 g voita
- 2 kananmunaa
- 2 1/2 dl sokeria
- 2 1/2 dl vehnäjauhoja
- 2 1/2 dl perunajauhoja
- 3 tl leivinjauhetta
- 1 rkl rouhittua tai jauhettua kardemummaa
- 1 1/2 dl maitoa
Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Voitele ja korppujauhota noin 1 litran vetoinen pyöreä kahvikakkuvuoka tai pitkänomainen vuoka.
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Ravista jauhot ja leivinjauhe siivilän läpi vaahtoon. Sekoita hellävaroen ja lisää kardemumma, maito ja sulatettu voi vähitellen. Älä vatkaa.
Lusikoi taikina kakkuvuokaan ja tasoita pinta. Kypsennä 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Peitä kakku leivinpaperilla, jos sen pinta uhkaa tummua liikaa. Kakku on kypsä kun sen keskelle pistettyyn tikkuun ei tartu taikinaa ja reunat ovat irronneet vuoasta.
Anna jäähtyä noin 20 minuuttia vuoassa ennen kuin kumoat.
Kommentit
Lähetä kommentti