2020

VANHAA JA KAUNISTA!

Sain eilen ihanan puhelinsoiton äidiltäni: hän oli löytänyt meille kuvassa näkyvät kauniit vanhat tuolit! Ehtona kaupalle oli, että ne haetaan mahdollisimman pian =)

Minua ei todellakaan tarvinut monta kertaa käskeä, kun istuin kiltisti auton kyydissä matkalla kohti Töölöä! Olohuoneemme täydentyi ihanilla tuoleilla, jotka ovat kuin tehdyt juuri meille! Ihana nuori perhe halusi luopua näistä tuoleista. Kiitos heille, sillä minä rakastan kaikenlaista vanhaa ja kaunista!

Muistan joskus nuorempana sanoneeni, ettei minun kotiini tule koskaan luonnonläheisiä värejä eikä varsinkaan ruskeaa. Ensimmäisessä kodissamme oli väreinä vain sinistä ja valkoista, joskus ripaus punaista tai keltaista.

Lapsien myötä ajatusmaailmani on muuttunut! Nythän he alkavat jo olla isoja, mutta silti ensimmäisenä tulee mietityksi käytännöllisyyttä (pesumahdollisuus) ja väriä. Luonnonläheiset värit peittävät ihanalla tavalla sormenjälkiä ja vahinkoja. Toisaalta olen myös saanut todeta moneen kertaan, että vanhassa vara parempi! Kestävyys on tullut yhdeksi kriteeriksi käytännöllisyyden rinnalle. Jos tuote on vanha ja ehjä, se on tehty huolella ja se kestää varmasti vielä ainakin saman verran lisää.

Uusiakin huonekaluja meille on ostettu, mutta niiden elinikä ei ole ollut kehuttavan pitkä. Vanhat, yli 50 vuotta palvelleet, huonekalut ja esineet kestävät tämän meidän lauman elämisen ja niistä on varmasti vielä iloa meidänkin jälkeen - jollekin. Miksi ennen osattiin tehdä niin paljon kestävämpää?

On myös huomattavasti ekologisempaa yrittää löytää vanhoja, ehkä pientä korjausta vaativia huonekaluja, kuin aina hankkia ihan uutta. Kulunutta, mutta niin totta!

Astiakaappina meillä on melkein sata vuotta vanha kaappi ja ensimmäiseen kotiin ostamamme valkoinen kaappi on siirtynyt jo paremmille metsästysmaille kymmeniä vuosia sitten. Siitä tippuivat hyllyt paikoiltaan jo muutaman vuoden käytön jälkeen, vaikka se oli hankitty eräältä suomalaiselta huonekaluvalmistajalta.

Puusepät ja koristeveistäjät olivat todellisia ammattilaisia vielä viime vuosisadan alussa. Kunnioitan heidän työtään ja haluaisin siirtää käsityöläisten arvostuksen myös lapsilleni. 

Oman isäni kädenjälki näkyi meillä kotona. Isäni teki äidille kauniin kaappikellon 30-vuotislahjaksi. Kuinka moni tämän päivän 30-vuotias vaimo saa oman aviomiehen tekemän koristeellisen kellon? Tyttärenä en voi olla ajattelematta sitä rakkautta, mitä jokaiseen koristeveistokseen on jokaisella taltan vedolla vuodatettu. Toivoisin kädellä tekemisen taidon siirtyvän omille lapsilleni!  

Kertakulutuksen ja nopean yhteiskunnan imagoon ei kuulu käsityöläisyys, valitettavasti!
Olen törmännyt useasti ihmisiin, joiden mielestä käsityöt ovat vain pientä näpertelyä eikä niillä ole rahallista arvoa.

Tein koirallemme syksyllä villatakin kylmiä ilmoja varten. Minulla ei ollut minkäänlaista valmista mallia, kävin kaupassa katsomassa vähän millaisia teollisesti on tehty. Nyt takkeja on valmistunut jo kuusi, niistä kolme olen tehnyt tilauksesta. Usean kerran olen saanut kuulla tämän talven aikana, että tällaisesta takista ei kannata maksaa edes lankakerän hintaa! Kaupasta kuulemma saa alennusmyynnistä kauniimpia ja edullisempia... En voi olla samaa mieltä näiden ihmisten kanssa, tekemäni takit ovat olleet mittatilaustakkeja ja ne ovat varmasti lämpimiä (villaisia - ei tekokuituja).

Vanhanajan pannulaput ja koivunoksista tekemäni ovikoristeet sekä lapaset ovat ilahduttaneet niiden saajia, vaikkakin ovat pieniä lahjoja annettavaksi! Niihin on liittynyt rakkaus ja ajatus: toivottavasti tämä ilahduttaa sinua tänään tai toivon näiden lapasten tuovan sinulle lämpöä tähän kylmään talveen! 

Rakkauden lämpö ei välity teollisesti tuotetuista huonekaluista, sukista, lapasista ja koristeista! 

Tänään, kuten useasti aikaisemmin, pohdin aamulenkilläni suomalaisen kultturiperinnön katoamista. Sen tavallisen talonpoikaisen perinnön, jonka avulla tämän maan pyörät ovat aikoinaan pyörineet usean vuosisadan ajan! 

Saatat nyt ajatella, että maailma muuttuu! 
Kyllä niin se tekee, mutta onko oikein, että trendinä tällä hetkellä on mielummin unohtaminen kuin säilyttäminen? Suomalaisina meidän pitäisi olla ylpeitä omasta kulttuuristamme ja käsityöläisyydestämme, jota ei löydy mistään muualta maailmassa!

Sukupolvet ennen meitä ovat tehneet upeaa designia: juuri suomalaiseen sielunmaisemaan sopivaa ja suomalaista luontoa kunnioittavaa! Väitän, että käsillä tekemisen taitoa ei saada säilytettyä tuleville polville, ylihinnoittelemalla nykyisellä tavalla käsintehtyjä tuotteita.

Tarvitsemme ajatustavan muutosta: käsillä tehdyn tuotteen, joka kestää useamman sukupolven käytön, pitäisi olla jokaisen ulottuvilla. 

Käsityön arvostus lähtee kotoa, siirtyy kouluihin ja lopulta työllistää useamman suomalaisen kuin tänään! Niin se on tehnyt ennenkin ja uskon, että tekee myös tulevaisuudessa.

Miksi ostamme mielellämme afrikkalaisen naisen käsitöitä? Miksi suomalainen kädentaito on ylihinnoiteltu ja tehty vaikeaksi oppia? 

Totuus kuitenkin on, että ennen pirtin nurkassa tytöt oppivat äideiltään ja mummoiltaan, pojat isiltä ja papoiltaan... Suutari, räätäli, puuseppä, seppä ja ompelija, he olivat arvostettuja henkilöitä ja täystyöllistettyjä omilla seuduillaan.




Jos et vielä ole tehnyt itse patalappua, lapasia tai sukkia, etsi oman paikkakuntasi käsityökerho. Tiedän, että usealla paikkakunnalla käsitöiden tekemistä opetellaan yhdessä esimerkiksi käsityökahviloissa. Aivan ihana tapa oppia; yhdessä seurustellen ja kahvia/teetä sekä tietenkin leivonnaisia nauttien!

Uskon, että jokainen voi oppia, kun vain tahtoa löytyy! 

Keväällä saamme erityisen energialatauksen auringosta ja lisääntyvästä valosta, käytetään se uuden oppimiseen =)