Minulla on ikävä - suunnaton ikävä!
Eilen seurasin monenlaisia tunteita kattoni alla ja tunteiden symphonia jatkui vielä tänään, aamulla.
Ilo kirjoitusten loppumisesta tällä kertaa, matkalle lähtemisestä, aurinkosta ja kavereista - mutta samalla lähtemisen harmi näkyi kasvoilta, pojan ja minun.
Tänään sain vielä todistaa koiramme kiukuttelua poikien lähdettyä lentokentälle, näykkiminen ei meinannut loppua laisinkaan. Aamulenkki onneksi rantametsässä vei puhdin pieneltä koirulilta.
Miten erilailla suhtaudumme eroon ja ikävään?
Täytyy tunnustaa, että minulla on suunnaton ikävä jo nyt, kun mieheni mielestä on hyvä, että poika oppii kulkemaan itsenäisesti. Totta sekin! Järjellä ei ole mahdollista selittää itselleen ikävää, vaikka kuinka yrittäisin.
Jokainen meistä tuntee erilailla ja tunne on oikea oli se sitten millainen tahansa.
En mielestäni ole millään lailla ripustautuja, mutta ikävöin ja kaipaan aivan kuin joskus silloin nuorena omaa miestäni ... nyt kohteena vain on oma "pieni" poikani, yksin kohtaamassa maailman tuulia.
Muistatko miltä tuntui olla korviaan myöten rakastunut?
On upeaa saada elää ihmisen kanssa, joka on ollut sen huumaavan rakkauden kohde silloin nuorena.. On ollut joskus hyvinkin raastavaa ja ristiriitaista rakastaa, mutta rakkaus on kantanut - kaiken yli. Se huumaava tunne, jonka haluaisi jatkuvan ikuisesti on muuttunut matkan varrella. Turvallisuudeksi, luottamukseksi, vakaudeksi ja varmuudeksi, olen ihan hyvä tällaisena!
Rakkauteen kuuluu ikävä - raastava ikävä. Sanon lapsilleni lohdutukseksi, kun he kertovat ikävöineensä yökylässä (todellisuudessa heillä on ollut oikein hauskaa), ikävän kertovan suuresta ja ainutlaatuisesta rakkaudesta. Ihanuudesta, josta saa olla onnellinen, kun sen on saanut kohdata ja tuntea!
On hyvä silloin tällöin pysähtyä miettimään rakkaitaan. Jokainen ihminen matkamme varrella on jättänyt meihin jäljen, toivottavasti rakastavia jälkiä on tullut sydämeen ja sieluun enemmän kuin mitään muuta. Ajattelen, että kohtaamamme rakkaat kantavat meitä läpi elämän, auttavat selviämään kaikenlaisista tilanteista - rakkaudella, joka meihin vuodatettu!
On siis oikeastaan hyvä ikävöidä - oikeasti! Ikävä kasvattaa ihmisenä, ikävä kasvattaa rakkautta - on myös hyvä olla joskus hiukan erossa toisistaan.
Arvostus, kunnioitus ja rakkaus, niitä kaikkia riittää uudelleen kohdatessamme. Kunhan ensin annamme tunteiden vyörytä vapaina ja antaa ikävän tuoman kiukun tulla ulos - vapaasti, pidättelemättä! Ei ole syytä piilotteluun!
Halataan kun tavataan! =)
Kommentit
Lähetä kommentti